Kirjoittanut Pirkko Vahvelainen

Artikkeli on julkaistu alun perin Viipurin pitäjäseura ry:n
50-vuotisjulkaisussa 1998.

Yläsommee oli 30-luvun lopulla 90 talon ja 500 asukkaan
tiivis, yhtenäinen, omillaan toimeen tullut maalaiskylä. Joskus kuulee
sanottavan, että Yläsommee oli 750 asukkaan kylä. Silloin kuitenkin mukaan
luetaan myös läheisen Porlammin kylän ihmiset. Porlampi kun oli alkujaan
Yläsommeen kylän kymmenes kantatalo. Porlampi kuitenkin ajan mittaan kasvoi ja
vaurastui niin, että sitä ruvettiin pitämään omana kylänään. Se muodosti oman
koulupiirinsä, sillä oli oma nuorisoseuransa ja monet muut omat toimintonsa. Kyläläiset
käsittivät Yläsommeen ja Porlammin omiksi kylikseen, vaikka ne joissain
hallintoelimissä ilmeisesti edelleen luettiin samaksi kyläksi.

Matkaa Viipurista näihin kyliin kertyy runsaat 15
kilometriä. Ensin tullaan Koiviston maantietä Nuoraalle saakka ja siitä
käännytään omalle Yläsommeen kylätielle. Porlampilaiset jatkavat Sommeen
asemalle asti ja kääntyvät siitä omaan kyläänsä. Kylät elivät 30-luvulla vielä
paljolti omassa rauhassaan ja ulkopuolisten mielestä jopa eristyneinä, koska
liikenneyhteydet olivat huonot.

Yläsommeelaisten kesken kerrottiin juttua miten silloin, kun
Koiviston rataa suunniteltiin, tarkoituksena oli, että rautatie olisi
rakennettu kulkemaan ihan Yläsommeen kylää sivuten, mutta ”Yläsommeen ukot”
estivät aikeen, koska ”siint tulloo vaa monellaista häiriöö”. Ihan 30-luvun
lopulla oltiin kuitenkin jo suunnittelemassa kylän sivuitse yhdystietä
Kannaksentien ja Koiviston välille. Tienlinjaukset olivat jo valmiina ja
linja-autoliikenteestä oli sopimukset tehty. Ukot olivat antaneet periksi
kehitykselle. Mutta rautatiejupakan kerrotaan antaneen kylälle vanhoillisen
kylän maineen. Itse kyläläiset eivät pitäneet itseään vanhoillisina, vain
harkitsevina ja hätiköimättöminä.

Suurin osa Yläsommeen kylän asutuksesta oli sijoittunut
kuivalle, matalahkolle harjanteelle. Tie kulki harjanteen päällä ja talot sekä
talousrakennukset olivat kuin helminauhana kylätien molemmin puolin, valtaosa
ihan kylätien kyljessä. Paikka paikoin talot olivat pienissä ryppäissä,
hyvinkin lähellä toisiaan, vain pisteaidat pihapiirien välissä. Porlammin
kylässä talot olivat enemmän hajallaan, monet muodostivat tiiviin talorykelmän.

Yläsommee ja Porlampi olivat maanviljelyskyliä. Lähestulkoon
kaikki kylien taloudet saivat toimeentulonsa maataloudesta. Jopa niillekin,
joilla ei ollut omaa maata riittävästi, omasta kylästä löytyi joko vakinaista
tai tilapäistä maatyötä tai talvella metsätyötä.

Tilakoot olivat melko samaa suuruusluokkaa. Ei ollut hyvin
suuria tiloja, mutta hyvin pieniä tiloja ei ollut paljon niitäkään. Näin eivät
useimpien kyläläisten tulotkaan paljoa toisistaan poikenneet. Oltiin niin
taloudellisesti kuin sosiaalisestikin hyvin yhdenmukaisia ja tasa-arvoisia.
Tasa-arvoisuus olikin muodostunut näissä kylissä keskeiseksi arvoksi. Jos
jollakin perheellä olisi ollut varaa vähän leveämpäänkin elämään, tapana oli,
että ”ne ei rahojaan levitelleet”. Kunnia-asiana pidettiin, että myös
palvelusväki otti tasa-arvoisesti osaa niin oman talon elämään kuin kylän
yhteisiin rientoihinkin. Yläsommeessa ja Porlammissa elettiin ja tultiin
toimeen melko mukavasti, mutta vaatimattomasti ja vaatimatonta elämäntapaa myös
arvostettiin.

Jotkut historiat mainitsevat Yläsommeen koko pitäjän
peltorikkaimpana kylänä. Silloin kuitenkin Yläsommeen peltoihin lasketaan
mukaan myös Porlammin kylän pellot. Yläsommeen ja Porlammin peltopinta-ala
vuonna 1936 oli 1526 hehtaaria.

Kylien asiat nivoutuivat monissa kohdin yhteen, vaikka
henkisesti kyläläiset olivat samaistuneet ennen muuta omaan kyläänsä. Talvella
taisteltiin tiukasti hiihtokilpailuissa oman kylän maineesta. Iltamissa
Yläsommeelaiset pitivät silmällä, etteivät Porlammin pojat katselleet liian
pitkään oman kylän tyttöjä. Identiteetti omaan kylään oli molemmilla vahva,
mutta kilpailu oli useimmiten hyvinkin hyväntahtoista ja leikkimielistä.

Molemmissa kylissä oli 30-luvulla omat kaupat, koulut ja
nuorisoseuratalot. Harrastustoiminta oli silloin hyvinkin aktiivista.
Nuorisoseurojen riveissä urheiltiin, näyteltiin, tanhuttiin ja otettiin osaa
myös piirikunnallisiin kilpailuihin. Nuorisoseuran merkitys nuorten ihmisten
elämänkatsomuksen ja elämänasenteen muovaajana on ollut arvaamattoman suuri.

Nuorisoseuran ohella harrastusmahdollisuuksia tarjosivat
raittiusseura, palokunta, maamiesseura, NMKY:n ja NNKY:n poika- ja tyttökerhot,
marttakerho jne. Marttatoiminta oli vilkasta ja myös sillä oli omalta osaltaan
hyvinkin suuri merkitys kylien naisten valveuttajana. Omissa kylissä oli siis
harrastusmahdollisuuksia ja toimintaa runsaasti, mutta oman leimansa elämälle
antoi tietysti myös Viipurin läheisyys. Vaikka elettiin rauhallisissa
maalaiskylissä, ei koettu, että oltaisiin eristyksissä.

Tapana oli sanoa, et ”kyl Viipuris on käytävä kerra viikos,
vaikkei ois mittää asiaakaa”. Ja löytyihän sieltä asiaakin. Joistain taloista
vietiin vielä 30-luvun lopullakin maitoa Kolikkoinmäen ja Kangasrannan
kauppoihin. Jotkut perheet kävivät lisäansiokseen Viipurissa myymässä heinää,
halkoja, varhaisperunaa, kuka mitäkin. Ja naiset nappasivat munakorit
käsivarrelle, kun oli tullut sadan kananmunan määrä täyteen ja läksivät
”kaupuntii” myyntireissulle torille , tuttuihin kauppoihin, tuttuihin taloihin.
Nuoret tekivät yhdessä markkinamatkoja, jotkut teatterimatkoja jne. Haluttiin
pysyä mukana kehityksessä, vaikka elettiin oman kylän rauhassa, turvallisessa
kyläyhteisössä.

Yläsommeen ja Porlammin kylien virallinen sijoituskunta
sotien jälkeen oli Lohja. Ennen sotia oli eletty maata viljelemällä ja maahan
luotettiin edelleen. Lähes kaikki maanviljelysperheet pysyivät 40-luvullakin
maanviljelijäperheinä. Vasta viime vuosikymmenet ovat muuttaneet Yläsommeesta
ja Porlammista lähteneiden ja sieltä polveutuvien ihmisten ammattirakenteen. On
muututtu ympäristön mukaisesti, käyty kouluja ja löydetty omat paikkamme
muuttuneessa yhteiskunnassa.

Yläsommeelaiset ja Porlampilaiset tuntevat sopeutuneensa
hyvin uuteen eteläsuomalaiseen kotiseutuunsa. Alkuaikojen vaikeudet ja
ennakkoluulot, puolin ja toisin, voitettiin ja ryhdyttiin rakentamaan uutta
elämää. Paljon auttoi sopeutumisessa ja juurtumisessa, että saatiin täälläkin
asettua entisten naapureiden ja sukulaisten lähettyville. Enää ei rakennettu
taloja niin lähekkäin kuin ne Kannaksella olivat, mutta läheiset suhteet
säilyivät ja mikä parasta, ovat säilyneet vieläkin, vaikka sukupolvet ovat jo
vaihtuneet.

Yksi yhdistävä tekijä kyläläisten kesken oli edelleenkin oma
nuorisoseura. Kaiken jälleenrakennuksen ja uuteen sopeutumisen keskellä
haluttiin pitää yllä oman kylän perinteitä ja yhteistä toimintaa. Pidettiin
kyläjuhlia, iltamia, joulujuhlia.

Yläsommeen Nuorisoseura Oksa on yksi vanhimmista Viipurin
pitäjän nuorisoseuroista. Nuorisoseura Oksan perustava kokous pidettiin 4.
kesäkuuta 1893. Seura toimii edelleen ja on toiminut nyt siis yhtäjaksoisesti
105 vuotta. Muutamat vuosikymmenet olivat vähäisen toiminnankausia, mutta

nyt seuran toiminta on taas vilkastunut.

Vuodesta 1994 lähtien se on järjestänyt jokakesäisen kotikylämatkan Yläsommeen
ja Porlampiin sekä muutamia suuren kansansuosion saavuttaneita kyläjuhlia.

Porlammin Nuorisoseura Toivo perustettiin kesällä 1907 ja
sekin toimi vielä 1940- ja 1950-luvuilla hyvinkin aktiivisesti. Mutta kun
toiminta väheni, seura päätettiin lakkauttaa.

Seuraava vaihe kylien nuorisoseurojen historiassa oli, että
keväällä 1995 Yläsommeen ja Porlammin Nuorisoseura Oksan nimi päätettiin
muuttaa Yläsommeen ja Porlammin Nuorisoseuraksi ja jatkaa toimintaa näin
molempien kylien yhteisenä seurana. Yhdistyneen seuran ensimmäinen ja tärkeä
tehtävä oli toimia rahoittajana vuonna 1997 ilmestyneelle kyläkirjalle
”Juuremme Yläsommeessa ja Porlammissa”.

Ennen muuta viime vuosien kotikylämatkat ovat osoittaneet,
että Yläsommeelaisuus ja Porlampilaisuus elävät yhä voimakkaina. Saamme olla
kiitollisia siitä, että on vielä vanhempaa sukupolvea, joka lähtee mukaan
muistelemaan entisiä aikoja, paikkoja ja tapahtumia. Ja yhtä kiitollisia saamme
olla siitä, että nuorisomme tuntuu lähtevän entistä innokkaammin mukaan näille
yhteisille matkoille. Tämä on erittäin iloinen asia sillä ”vain ihminen, joka
tuntee omat juurensa, voi löytää oman todellisen itsensä”